x
Käytämme sivustolla evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja evästekäytännöistä. OK

    Pelin säännöt

    Kansikuva

    Juonittelua, vilunkipeliä ja romanttisia juonenkäänteitä riittää, kun joukko aristokraatteja ja heidän palvelijansa kokoontuvat viikonlopun ajaksi linnaan metsästämään kaneja – ja vastakkaista sukupuolta. Porvarilliset ranskalaiset raivostuivat Pelin säännöistä. Elokuvan maailmanensi-ilta järjestettiin Pariisissa vuonna 1939. Se päättyi mellakkaan, kun yleisö yritti sytyttää näytöspaikan tuleen.

    Hiukan ensiesityksen jälkeen sensuuri kielsi elokuvan moraalisesti arveluttavana. Natsien valloitettua Ranskan, he käskivät polttaa kaikki elokuvan kopiot. Pitkään uskottiin, että ruutuakaan ei onnistuttu pelasta - maan jälkipolville, kunnes vuonna 1956 löydettiin osa kätketyistä filmirullista. Kuin ihmeen kaupalla ne saatiin restauroitua entiselleen, ja tämä modernin elokuvataiteen klassikko saa ihastuttaa yhä uusia sukupolvia.

    ”PARAS ELOKUVA JONKA OLEN NÄHNYT!”
    - Bernardo Bertolucci

    ”RAAMATTU ELOKUVARAKASTAJILLE. TÄMÄ ON ELOKUVIEN ELOKUVA!”
    - François Truffaut 

     

    • Julkaisupäivä
      DVD24.02.2012
    • Nimi (Alkup.)Rules of the Game
    • Nimi (suom.)Pelin säännöt
    • GenreDraama
    • OhjausJean Renoir
    • NäyttelijätMarcel Dalio, Nora Gregor, Paulette Dubost
    • KäsikirjoitusJean Renoir, Carl Koch
    • TuotantomaaRanska
    • KieliRanska
    • Valmistusvuosi1939
    • IkärajaS
    • IMDbTo Imdb
    • VODKyllä
    • DVD
    • Kesto1 t 42 min
    • Videoformaatti4:3 Full Frame
    • Kuvasuhde1.33:1
    • ÄäniDolby Digital Mono
    • TekstitysSuomi, Svenska, Norsk, Dansk
    • Tuotenumero55881
    • EAN6 416 548 558 813

    Packshot DVDPackshot DVD

    File type: png | Size: 5.29M
    KansikuvaKansikuva

    File type: jpg | Size: 1.45M


    File type: jpg | Size: 156.30K


    File type: jpg | Size: 247.96K


    File type: jpg | Size: 103.94K


    File type: jpg | Size: 147.83K


    File type: jpg | Size: 360.24K


    File type: jpg | Size: 194.36K

ff

    Valkokangas | DVD/BD/VOD | Materiaali | Tiedotteet | Info

Oy Future Film Ab
Hovioikeudenpuistikko 9
65100 VAASA - FINLAND
info@futurefilm.fi

    Facebook    Twitter   Instagram link   Youtube


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Sisällön kaikenlainen kopiointi ja lainaaminen on kielletty ilman luvanhaltijan kirjallista suostumusta. Sisältö @ Future Film | Tietosuoja (GDPR) | Web Production by IMG