x
Käytämme sivustolla evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja evästekäytännöistä. OK

    Isänmaallinen mies

    Kansikuva

    Prinsessa-elokuvan ohjanneen Arto Halosen uusi draamakomedia sijoittuu 80-luvun hiihtoladuille. Isänmaallinen mies on tragikoominen kertomus Toivosta (Martti Suosalo, Musta jää), josta tulee Suomen hiihtomaajoukkueen kipeästi kaipaama salainen ase ja hiihtäjistä lahjakkaimman, Suomi-neito Ainon (Pamela Tola, Napapiirin sankarit ja Tyttö sinä olet tähti), hyvin läheinen työtoveri.

    Eletään 1980-lukua. Toivo jää työttömäksi latojan töistä. Pirkko-vaimo kannustaa miestään tekemään jotain hyödyllistä, joten Toivo menee luovuttamaan verta. Sairaanhoitaja hämmästelee Toivon suonissa virtaavaa, poikkeuksellisen tymäkkää tavaraa. Suomen hiihtomaajoukkueessa ymmärretään hyvän päälle. Eipä aikaakaan, kun Toivo värvätään joukkueen huoltoryhmän salaiseksi aseeksi.

    Suomen joukkueen kirkkain tähti on läpimurtoaan tekevä Aino. Nuori nainen on hyvä hiihtäjä, mutta myös poikkeuksellisen näyttävä ilmestys, oikea Suomi-neito. Pian Toivosta ja Ainosta tulee erottamaton parivaljakko.

    Aino hiihtää maailman huipulle, mutta juuri ennen tärkeimpiä kisoja tapahtuu katastrofi, joka vaarantaa suurimman tavoitteen: olympiavoiton. Jälleen kerran Suomen hiihtomaajoukkueen menestys on Toivon varassa.

    Onnistuuko uhkayritys? Mitä tekee Toivo? Kuinka käy Ainon? Ja ennen kaikkea: onko Toivo isänmaallinen mies?

    ”HALOSEN OHJAUS ON TYYLIKÄSTÄ ... ERINOMAISESTI ROOLITETTU NÄYTTELIJÄKAARTI TEKEE TAKUUVARMAA TYÖTÄ.” - Jussi Virratvuori / Karjalainen 

    ”HIRTEHISEN HAUSKA ELOKUVA. FIKTIO KURKISTAA USKOTTAVASTI KULISSIEN TAAKSE. ELOKUVAN PARASTA ANTIA OVAT SEN LOISTAVAT NÄYTTELIJÄT.” - Outi Heiskanen / MTV

     - Image

     - Itä-Savo

     - Kino ja TV

     - Lehtiyhtymä

     - Katso/Seiska


     
    - Hämeenlinnan kaupunkiuutiset

    • Julkaisupäivä
      DVD/BD09.04.2014
    • Nimi (Alkup.)Isänmaallinen mies
    • Nimi (suom.)Isänmaallinen mies
    • GenreDraama-komedia
    • OhjausArto Halonen
    • NäyttelijätMartti Suosalo, Pamela Tola, Janne Reinikainen, Mikko Kouki, Satu Paavola, Hannu-Pekka Björkman, Pirjo Lonka, Kari Ketonen, Lauri Tilkanen ja Katja Küttner.
    • KäsikirjoitusArto Halonen ja Jouni K. Kemppainen
    • TuotantomaaSuomi, Kroatia
    • KieliSuomi
    • Valmistusvuosi2013
    • Ikäraja12
    • IMDbTo Imdb
    • WWWTo www
    • VODKyllä
    • DVD
    • Kesto1 t 32 min
    • Videoformaatti16:9 Anamorphic
    • Kuvasuhde2.35:1
    • ÄäniDolby Digital 5.1
    • TekstitysSuomi, Suomi heikkokuuloisille, English, Svenska, Serbi/Kroatia
    • Tuotenumero58201
    • EAN6 416 548 582 016
    • Blu-Ray
    • Kesto1 t 36 min
    • Videoformaatti16:9 Anamorphic
    • Kuvasuhde2.35:1 1080p
    • ÄäniDolby Digital 5.1 / DTS-HD
    • TekstitysSuomi, Suomi heikkokuuloisille, English, Svenska, Serbi/Kroatia
    • Tuotenumero58203
    • EAN6 416 548 582 030

    Materiaali

    Isänmaallinen mies -julisteIsänmaallinen mies -juliste

    File type: jpg | Size: 900.46K
    Packshotit BD ja DVDPackshotit BD ja DVD

    File type: pdf | Size: 3.36M
    BD ja DVD-kannetBD ja DVD-kannet

    File type: zip | Size: 3.70M


    File type: jpg | Size: 4.60M


    File type: jpg | Size: 3.98M


    File type: jpg | Size: 4.25M


    File type: jpg | Size: 5.69M


    File type: jpg | Size: 3.51M


    File type: jpg | Size: 4.05M


    File type: jpg | Size: 5.56M
    Ben, Arto ja Martti kuvauksissa.Ben, Arto ja Martti kuvauksissa.

    File type: jpg | Size: 6.98M


    File type: jpg | Size: 2.08M


    File type: jpg | Size: 3.45M


    File type: jpg | Size: 2.82M
    Isänmaallinen mies -dealeritIsänmaallinen mies -dealerit

    File type: jpg | Size: 603.16K

ff

    Valkokangas | DVD/BD/VOD | Materiaali | Tiedotteet | Info

Oy Future Film Ab
Hovioikeudenpuistikko 9
65100 VAASA - FINLAND
info@futurefilm.fi

    Facebook    Twitter   Instagram link   Youtube


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Sisällön kaikenlainen kopiointi ja lainaaminen on kielletty ilman luvanhaltijan kirjallista suostumusta. Sisältö @ Future Film | Tietosuoja (GDPR) | Web Production by IMG