x
Käytämme sivustolla evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja evästekäytännöistä. OK

    Loving Vincent

    Kansikuva

    27. heinäkuuta, 1890. Loukkaantunut hahmo kompuroi alamäkeen iltahämärässä, pienessä Auversin kaupungissa. Hänellä ei ollut mitään mukanaan; hänen kätensä puristivat tuoretta, vuotavaa ampumahaavaa. Mies oli Vincent van Gogh, silloin tuntematon maalari, nyt maailman kuuluisin taiteilija. Hänen traagista kuolemaansa ympäröivät spekulaatiot. Mysteeriksi on jäänyt, miten ja miksi hänet ammuttiin. Loving Vincent kertoo tämän tarinan.

    Vuoden odotetuimpiin tapauksiin kuuluva elokuva vangitsee ainutlaatuisesti Vincent van Goghin elämän, kuoleman ja taiteen antamalla äänen miehen yli 800 kirjeelle ja herättämällä hänen maalaustensa hahmot eloon. Yli 65 000 öljyvärimaalauksesta koostuva, maailman ensimmäinen kokonaan käsinmaalattu täyspitkä elokuva on 150 taiteilijan mykistävä taidonnäyte. Tuloksena on Oscar®-palkittujen tuottajien uskomaton tarina epätoivosta, luovuudesta ja intohimosta – elokuva, jonka kaltaista et ole koskaan aiemmin kokenut.

    • Julkaisupäivä
      DVD/BD04.04.2018
    • Nimi (Alkup.)Loving Vincent
    • Nimi (suom.)Loving Vincent
    • GenreAnimaatio
    • OhjausDorota Kobiela, Hugh Welchman
    • NäyttelijätDouglas Booth, Jerome Flynn, Robert Gulaczyk
    • TuotantomaaPuola
    • KieliEnglanti
    • Valmistusvuosi2017
    • Ikäraja12 + A + V
    • IMDbTo Imdb
    • VODKyllä
    • DVD
    • Kesto1 t 31 min
    • Videoformaatti16:9 Anamorphic
    • Kuvasuhde1.33:1
    • ÄäniDolby Digital 5.1
    • TekstitysSuomi, Svenska
    • Tuotenumero60751
    • EAN6 416 548 607 511
    • Blu-Ray
    • Kesto1 t 42 min
    • Videoformaatti16:9 Anamorphic
    • Kuvasuhde1.33:1 1080p
    • ÄäniDolby Digital 5.1 / DTS-HD
    • TekstitysSuomi, Svenska
    • Tuotenumero60753
    • EAN6 416 548 607 535

    Materiaali

    Tuote- ja kansikuvatTuote- ja kansikuvat

    File type: zip | Size: 7.32M
    VOD-posterVOD-poster
    FIN, 2000x3000px
    File type: jpg | Size: 5.49M
    StillsStills
    zip
    File type: zip | Size: 10.81M

ff

    Valkokangas | DVD/BD/VOD | Materiaali | Tiedotteet | Info

Oy Future Film Ab
Hovioikeudenpuistikko 9
65100 VAASA - FINLAND
info@futurefilm.fi

    Facebook    Twitter   Instagram link   Youtube


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Sisällön kaikenlainen kopiointi ja lainaaminen on kielletty ilman luvanhaltijan kirjallista suostumusta. Sisältö @ Future Film | Tietosuoja (GDPR) | Web Production by IMG