x
Käytämme sivustolla evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja evästekäytännöistä. OK

    Rush

    Kansikuva

    Formula 1 -kisojen kulta-ajalle, 1970-luvulle, sijoittuva RUSH kertoo legendaarisen taisteluparin – James Huntin ja Niki Laudan – uskomattoman tositarinan.

    James Hunt (Chris Hemsworth, Cabin in the Woods) oli komea brittiplayboy, itävaltalainen Niki Lauda (Daniel Brühl, Goodbye Lenin) kurinalainen perfektionisti. Miesten yhteenotot kilparadoilla alleviivasivat heidän persoonallisuuksiensa vastakkaisuutta.

    RUSH seuraa Huntia ja Laudaa niin radalla kuin sen ulkopuolella. Fyysisen ja psyykkisen sietokykynsä äärirajoilla miehet tavoittelivat huippusuorituksia – ja maailmanmestaruutta.

    Oscar-voittaja Ron Howard (Kaunis mieli, Apollo 13) on jälleen yhdistänyt voimansa käsikirjoittajien kärkikastiin kuuluvan Oscar-ehdokas Peter Morganin kanssa (Frost/Nixon, The Queen). Elokuvan päärooleissa nähdään Chris Hemsworth ja Daniel Brühl rinnallaan Olivia Wilde (The Words) ja Alexandra Maria Lara (Control ja Santa Annan ihme).

    ”Jos autourheilusta täysin piittaamaton katsoja liikuttuu Formula 1 -kuskeista kertovaa Rushia katsoessaan, täytyy elokuvan tehdä jotain oikein.” - Kaisa Hiltunen / Keskisuomalainen

    "Rush on suurta draamaa radalla ja sen ulkopuolella. ... Sitä voi suositella niillekin, joita ei kilpa-autoilu kiinnosta.” 
    - Ari Tiippana / Itä-Savo 

    "Rush on absoluuttisen tyädellinen elokuva."
    - J.T.P / V2 

    "Huippuunsa viritetty draama F1-kisojen kultakaudesta."
    - Tuomas Riskala / IL  

    "Tuntuu koukuttavalta jopa autourheilun vihaajasta. Formulaummikolla on myös yksi etu: hän ei tiedä loppuratkaisua. Tuoksuu bensalle, palavalle kumille, krapulalle ja kunnianhimolle.”
     - Maija Kangasluoma/ Trendi


     

    • Teatteriensi-ilta13.09.2013
    • Nimi (Alkup.)Rush
    • Nimi (suom.)Rush
    • GenreDraama
    • OhjausRon Howard
    • NäyttelijätChris Hemsworth, Daniel Brühl, Olivia Wilde, Alexandra Maria Lara, Stephen Mangan, Christian McKay, Julian Rhind-Tutt, Jamie de Courcey, Pierfrancesco Favino, Natalie Dormer
    • KäsikirjoitusPeter Morgan
    • TuotantomaaYhdysvallat, Saka, Iso-Britannia
    • KieliEnglanti, saksa, italia, ranska
    • Valmistusvuosi2013
    • Ikäraja12
    • IMDbTo Imdb
    • WWWTo www
    • Maccsbox ID
    • Kesto2t 2min

    Materiaali



    File type: JPG | Size: 1.63M


    File type: jpg | Size: 2.73M


    File type: jpg | Size: 3.73M


    File type: jpg | Size: 7.40M


    File type: JPG | Size: 1.33M


    File type: JPG | Size: 8.28M
    DVD -kansiDVD -kansi

    File type: jpg | Size: 1.92M
    BD COMBO -kansiBD COMBO -kansi

    File type: jpg | Size: 1.52M
    PackshotsPackshots

    File type: zip | Size: 10.73M

ff

    Valkokangas | DVD/BD/VOD | Materiaali | Tiedotteet | Info

Oy Future Film Ab
Hovioikeudenpuistikko 9
65100 VAASA - FINLAND
info@futurefilm.fi

    Facebook    Twitter   Instagram link   Youtube


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Sisällön kaikenlainen kopiointi ja lainaaminen on kielletty ilman luvanhaltijan kirjallista suostumusta. Sisältö @ Future Film | Tietosuoja (GDPR) | Web Production by IMG