x
Käytämme sivustolla evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja evästekäytännöistä. OK

    Stan & Ollie

    Kansikuva

    Maailmankuulu komediakaksikko Stan Laurel ja Oliver Hardy, tutummin Ohukainen ja Paksukainen (Steve Coogan, John C. Reilly) kiertää 50-luvun sodanjälkeisessä Britanniassa viihdyttämässä yleisöä vielä viimeisen kerran. Kultainen aikakausi näyttää kuitenkin jääneen taakse ja teatterisalit ammottavat aluksi tyhjyyttään.

    Pari on kuitenkin aina nauttinut sekä esiintymisestä että toistensa seurasta ja lopulta parivaljakko löytää jälleen paikkansa yleisön sydämissä. Menestyksekkään kiertueen aikana paria vaivaavat kuitenkin myös menneisyyden haamut, jotka yhdessä Paksukaisen heikentyneen terveydentilan kanssa alkavat uhata heidän kumppanuuttaan. Tositapahtumiin perustuvassa draamaelokuvassa kaksikon on lopulta aika selvittää, kuinka paljon he oikein merkitsevätkään toisilleen.

    • Teatteriensi-ilta01.02.2019
    • Nimi (Alkup.)Stan & Ollie
    • Nimi (suom.)Stan & Ollie
    • GenreBiografia, komedia, draama
    • OhjausJon S. Baird
    • NäyttelijätSteve Coogan, John C. Reilly
    • Käsikirjoitus
    • TuotantomaaUK | Kanada | USA
    • KieliEnglanti
    • Valmistusvuosi2018
    • Ikäraja
    • IMDbTo Imdb
    • WWW
    • Teatterikopiot
    • Kesto

    Materiaali

    Teaser-julisteTeaser-juliste

    File type: jpg | Size: 595.81K


    File type: jpg | Size: 129.65K


    File type: jpg | Size: 267.54K

ff

    Valkokangas | DVD/BD/VOD | Materiaali | Tiedotteet | Info

Oy Future Film Ab
Hovioikeudenpuistikko 9
65100 VAASA - FINLAND
info@futurefilm.fi

    Facebook    Twitter   Google+   Youtube


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Sisällön kaikenlainen kopiointi ja lainaaminen on kielletty ilman luvanhaltijan kirjallista suostumusta. Sisältö @ Future Film | Tietosuoja (GDPR) | Web Production by IMG